Vasemmistoliiton puheenjohtajaehdokkaat Jari Myllykoski, Li Andersson ja Aino-Kaisa Pekonen kävivät Kuopiossa puheenjohtajatentissä. Savon Sanomat 2016.
info
×
Tuomarit mittaavat, kuinka hyvin linja-auton kuljettaja Jari Mansikka osasi arvioida kolmen metrin etäisyyden raskaan liikenteen ammattikuljettajien SM-ajotaitokilpailussa. Savon Sanomat 2016.
info
×
Leikkipuistoja suunnitellaan ammattimaisesti, mutta harvoin niistä löytyy vessoja. Von Beckerin perheen mielestä ne helpottaisivat puistossa käymistä. Savon Sanomat 2016.
info
×
Leikkipuistoja suunnitellaan ammattimaisesti, mutta harvoin niistä löytyy vessoja. Rajannoista puistojen vessattomuus ei ole ongelma. Savon Sanomat 2016.
info
×
info
×
info
×
info
×
Israelilainen Ecoland-yritys kaavailee Kaaville Petäjäsaareen ulkomaalaisten lomakylää. Savon Sanomat 2016.
info
×
Gyldénien perhe valmistautuu lähtemään Suviseuroille asuntovaunun kanssa. Savon Sanomat 2016.
info
×
Maetem Abdalkajem Monemj on tullut Suomeen pakolaisena kuukautta aiemmin, mutta ei ole saanut vielä talvivaatteita. Lokakuu on sandaalein kylmä. Utain 2015.
info
×
Lääkäri Juhani Kalsi (oik.) ja poliisi Heikki Mansikka-aho toivovat ajoterveysasioihin kiinnitettävän enemmän huomiota kuolonkolarien määrän vähentämiseksi. Savon Sanomat 2016.
info
×
Hannu ja Roope Lahtoniemi olivat talkoolaisina rakentamassa Kuopion Viinijuhlien aluetta. Savon Sanomat 2016.
info
×
Tanssijat Sini Vainio ja Linda Kuha tulkitsivat tavallisten suomalaisten baaritanssia Antti Maunun luennolla Tampereen yliopistolla. Radio Moreeni, verkkojuttu 22.10.2015
info
×
Maailman merkittävin triathlontapahtuma on Havaijin Ironmankilpailu. Joroisten triathlonin järjestäjät Jani Kuvaja (vas.) ja Juuso Kutvonen odottivat Joroisiin uusia teräsmiehiä ja -naisia. Savon Sanomat 2016.
info
×
info
×
KYS aloitti oman radiolääketuotannon. Tätä varten sairaalaan rakennettiin bunkkeri radioaktiivista ainetta valmistavaa syklotronia varten. Savon Sanomat 2016.
info
×
Posti aikoo harventaa jakopäiviä. Jukka ja Eira Markkaselle se tarkoittasi sitä, että sanomalehtikin tulisi vain kolmena arkipäivänä. Savon Sanomat 2016.
info
×
info
×
info
×
Talvi on arvaamaton ja tempoileva yhtiökumppani. Pyörätaikurien Antti Puoskarin mukaan kauppa on käynyt vaihtelevasta säästä huolimatta. Utain 2016.
info
×
Ekaluokkalaiset saivat kesälomaksi lukutehtäviä ja pojatkin lähtivät innoissaan kirjastoautolle. Savon Sanomat 2016.
info
×
Käyttökatkot sähköisessä potilastietojärjestelmässä ovat riski, mutta osteoporoosihoitaja Tanja Jukolan mukaan järjestelmän hyödyt ovat haittoja suuremmat. Savon Sanomat 2016.
info
×
Laskiaistiistain jälkeisenä keskiviikkona laskiaispullien sesonki on joissain leipomoissa jo ohi. Utain 2016.
info
×
Using Format